James Brownin ruumis siirrettiin salaiseen paikkaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Joulupäivänä kuolleen soulin kummisetä James Brownin ruumis odottaa yhä hautaamista. Jo viikkokausia arkussa maannut ruumis on nyt siirretty pois Brownin kotitalosta, mutta tähden juristit eivät ole kertoneet minne ruumis on viety.

Sinetöidyssä arkussa hautaustaan odottava ruumis siirrettiin torstaina. Asianajaja Buddy Dallas ei ole suostunut kertomaan minne arkku on siirretty, mutta hän totesi kuitenkin, että hautapaikasta ei ole vieläkään syntynyt perillisten kesken sopua.

Tällä hetkellä todennäköisin hautapaikka on ABC News -julkaisun mukaan noin 15 kilometriä Augustasta itään rakennettava mausoleumi, jonka yhteyteen perustetaan lisäksi museo.