Nicole Kidman rajussa kolarissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Nicole Kidman on kiidätetty sairaalahoitoon hänen jouduttuaan rajuun auto-onnettomuuteen Los Angelesin keskustassa torstaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui The Invasion -elokuvan kuvauspaikalla, kun stunt-auto törmäsi valotolppaan.

Paikalta kuljetettiin sairaalaan yhteensä kahdeksan ihmistä, jotka kaikki selvisivät vain lievillä vammoilla. Kaikki pääsivät vielä saman päivän aikana ”vapaalle jalalle”. Myös Nicole selvisi onnettomuudesta ilman vakavia vammoja, ja kykeni jatkamaan näyttelemistään jo torstaina.

– Kamera-autolle tapahtui onnettomuus The Invasion -elokuvan kuvauspaikalla Los Angelesissa. Nicole Kidman oli onnettomuushetkellä mukana autossa, ja hänet kuljetettiin sairaalaan tutkimuksia varten. Hänet päästettiin myöhemmin lähtemään sairaalasta, elokuvastudion tiedote kertoi.

Paikalta otettujen valokuvien mukaan Nicole Kidmanin mies, Keith Urban, oli kuvauspaikalla onnettomuushetkellä. Myös Nicolen lapset Isabella ja Conner kävivät tervehtimässä äitiään aikaisemmin päivällä, mutta lähtivät ennen onnettomuutta.