YouTube jäljittää 24-sarjan vuotajaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

20th Century Fox -yhtiön johto on raivostunut siitä, että YouTube.com -sivustolle vuodettiin taannoin 24-suosikkisarjan kauden aloitusjakso jo päiviä ennen ensiesitystä televisiossa. Nyt YouTube on oikeuden määräyksellä pakotettu antamaan tietoja nimimerkistä ECOtotal, joka lähetti materiaalin sivustolle.

Jack Bauerin seikkailujen lisäksi samainen nimimerkki on aikaisemmin vuotanut sivustolle myös 12 Simpsonit-sarjan ennennäkemätöntä jaksoa, joten tuotantoyhtiöllä on syytä epäillä vuotoa yrityksen sisällä. Oikeuden määräyksen mukaan sivuston tulee selvittää lähettäjän tiedot 9. helmikuuta mennessä.

San Fransiscon tuomioistuin on antanut samanlaisen määräyksen myös samankaltaiselle LiveDigital -verkkopalvelulle. Kumpikaan palveluista ei ole suostunut kommentoimaan vaatimuksia julkisesti. YouTubelle ilmoitettiin laittomista videoista tammikuun alussa, jolloin videot poistettiin ja kyseinen käyttäjätili jäädytettiin.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun YouTubesta löytyy vielä julkaisematonta materiaalia. Viime syyskuussa verkkoon päätyi Täydelliset naiset -sarjan jakso jo ennen sen ensi-iltaa.