Lovex

Haastattelut · Stara.fi

Lovex on aloittanut maailmanvalloituksensa. Bändi on jo tällä hetkellä kovaa valuuttaa Keski-Euroopassa, vaikka levy julkaistaan siellä vasta helmikuun puolessa välissä. Myrskyvaroituksen sinne antoi yhtyeen Guardian Angel -single, joka meni suoraan Saksan sinkkulistalle.

Stara tapasi juhlavassa tunnelmassa olevat Lovex-yhtyeen Sammyn ja Christianin NRJ Radio Awardsien palkintojenjaossa. Sinne pojat olivat saapuneet suoraan Saksasta.

– Käytiin äänittämässä Saksassa muutamat biisit siellä julkaistavalle levylle, Sammy paljastaa.

Saksassa nuorten musiikkilehti Bravo sekä musiikkikanava VIVA ovat olleet hyvin kiinnostuneita tästä tamperelaisesta yhtyeestä. VIVA-kanava kävi peräti Suomessa asti kuvaamassa yhtyeen treenikämpällä. Saksalaisia lellitään nyt oikein kovasti, sillä juuri äänitetyt materiaalit päätyvät levylle ainoastaan Saksassa.

Auringonlaskuja ja Euroviisuja

Viime vuoden loppupuolella Lovex sai koko Eurooppaa kattavan levytyssopimuksen GUN Recordsin kanssa. Kyseinen firma on Sony BMG:n omistama, itsenäisesti toimiva levy-yhtiö. Nimi voi kuulostaa tutulta, sillä juuri tämä levy-yhtiö solmi aikoinaan levytyssopimuksen myös HIM:in kanssa.

Bändi ei aio kuitenkaan jäädä ihastelemaan nimiä paperissa ja toivomaan parasta vaan suuntaa energiansa yhteen tämän vuoden puhutuimmista tapahtumista.

– Meitä pyydettiin Euroviisuihin. Lordin voitto on hyvin suuri vaikutus meidän bändin päätökseen, koska se toi rock-uskottavuutta. Kuten huomaa Suomen viisuehdokkaista, siellä on rock aika paljon osassa sekä pop, enemmän kuin iskelmä, Sammy selvittää.

– Tulevaisuudessa siellä näkyy varmaan kaikennäköinen musiikkia, että se ei ole pelkästään sitä europop-meininkiä, mikä on sinänsä loistavaa, mutta ei siitä kukaan tykkää, Christian miettii.

Juhlinta ei tämän bändin osalta lopu Euroviisuihin ja Saksassa ilmestyvään levyyn vaan bändi suunnistanee myös hiekkarannoille tulevaisuudessa. Nimittäin yhtye on kutsuttu levy-yhtiön toimitusjohtajan loma-asunnolle Ibizalle.

– Ibiza olisi kyllä varmaan sellainen paikka, missä olisi kiva käydä auringonlaskujen takia, Christian

fiilistelee.

Jotenkin allekirjoittaneesta tuntuu, että tämä orkesteri keskittyy Ibizalla auringonlaskujen ihailemisen sijasta johonkin aivan muuhun. Joka tapauksessa Eurooppa olkoon varuillaan, sillä Lovex tulee valloittamaan musiikillaan vielä useita sydämiä.

Paula Myllykoski