Gwen Stefani esiintyy syksyllä Helsingissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

No Doubt -yhtyeessä pinnalle noussut ja sittemmin soolourallaan hittejä tehtaillut Gwen Stefani esiintyy Suomessa lokakuussa. Tähti nousee Hartwall Areenan lavalle 12. lokakuuta. Konsertti on osa Sweet Escape -kiertuetta.

Stefanin vuonna 2004 julkaistu debyytti Love.Angel.Music.Baby saavutti maailmanlaajuista menestystä ja siltä lohkaistut hittisinglet What You Waiting For? ja Hollaback Girl nousivat listojen kärkeen lukuisissa maissa. Jo ensimmäisellä levyllään Gwen teki yhteistyötä monien erilaisten muusikkojen kanssa, kun mukana olivat muiden muassa räppari Eve, 4 Non Blondes -yhtyeen Linda Perry ja Outkastin Andre 3000.

Vuoden 2006 lopulla julkaistu kakkosalbumi The Sweet Escape jatkaa samaa linjaa, mutta on tunnelmaltaan kevyempi kuin edeltäjänsä. Tälläkin levyllä Gwen on työskennellyt tunnettujen muusikkojen kanssa: mm. The Neptunes, Akon ja Keanen Tim Rice-Oxley ovat levyllä mukana. Ensimmäiset sinkkulohkaisut Wind It Up ja Akonin kanssa tehty The Sweet Escape ovat nousseet suosikeiksi ympäri maailman.

Gwen Stefani loi oman vaatemerkkinsä L.A.M.B:in vuonna 2003. Monitaitoinen artisti esiintyi Martin Scorsesen elokuvassa Lentäjä Jean Harlown roolissa.