Irinan uutuus ylitti jo kultarajan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään julkaistu Irinan Liiba Laaba -levy on myynyt kultaa eli yli 15.000 kappaletta. Irinan kolmannen pitkäsoiton ensimmäinen single Pokka on tällä hetkellä myös Suomen soitetuimpia kappaleita. Radiosoittoa mittaavalla Music Control-listalla Pokka on nyt sijalla kolme.

– Huikeaa! Näin iso myyntimäärä ei ole nykypäivänä mitenkään itsestäänselvää, joten uutinen otettiin vastaan kiitollisin mielin. Tämä kyllä helpottaa pahinta jännitystä. Tästä on hyvä lähteä keikkarundille, Irina iloitsi uutisesta.

Kevään aikana Irina yhtyneineen nähdään keikkailemassa 28 paikkakunnalla.

Levyä ei ole kuitenkaan myyty kuluttajille yhden päivän aikana 15.000 kappaletta, vaan kyseessä on kauppoihin myyty määrä. Irina tulee mahdollisesti myymään albumillaan jopa platinaa, mutta aina ei ole näin. Esimerkiksi jättiflopiksi osoittautunut Popstars-yhtye Indx myi heti platinaa, vaikka albumia myytiin kuluttajille vain pari tuhatta kappaletta. Loput jäivät kauppojen varastoihin.