Alex Gaudino : Destination Calabria

Singlet · Stara.fi

Italialainen tiskijukka Alex Gaudino nousi Destination Calabria -esikoissinglellään tanssilistojen kärkeen ympäri maailmaa. Biisin vokaalipuolesta vastaa takavuosien garage-tähti Crystal Waters, joka onkin omiaan tuomaan projektille uskottavuutta myös vanhoillisimmissa housepiireissä. Watersin ääni toimii mainiosti, vaikka varsinaisesti mitään sanottavaa ei tietenkään löydy.

Kappaleen koukku on harvinaisen tarttuva ja suorastaan nerokkaan yksinkertainen saksofoniriffi, joka on tosin lainakamaa. Se on peräisin tanskalaisen Artificial Funk -yhtyeen vuonna 2004 julkaistusta Destination Unknown -kappaleesta, joka oli tuolloin pienimuotoinen klubihitti.

Pitkän päälle viisu on toki hieman yksitoikkoinen, mutta houseraidat onkin tarkoitettu tanssilattialle eikä kotikuunteluun. Klubeilla tämä kappale toimii kuin junan vessa, ja se tulee olemaan yksi vuoden 2007 parhaita houseraitoja. Singleltä löytyy lisäksi peräti kahdeksan versiota kappaleesta, joten valinnanvaraa riittää. Paras remix lienee 08, joka on perinteistä 90-luvun pianohousea. Nam. Aikaisemmin Alex Gaudino on työstänyt hienoja tanssiraitoja housetrio Lil´Loven riveissä.

Pisteet 5/5