Pet Shop Boys hengenvaarassa meteorisateessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu konepop-yhtye Pet Shop Boys joutui erittäin vaaralliseen tilanteeseen ollessaan matkalla esiintymään Uuteen-Seelantiin. Yhtyeen käyttämä lentokone selvisi kuin ihmeen kaupalla meteorisateesta, kun koneen pilotit näkivät palavien meteorien putoavan maahan alle kymmenen kilometriä koneen edessä.

Neil Tennant ja Chris Lowe pelastuivat vain täpärästi, sillä lentokone matkaa kymmenen kilometriä noin 40 sekunnissa. Mikäli yksikin meteori olisi osunut koneeseen, olisi kaikkien koneessa olleiden henki ollut vaarassa. Poptähdet nukkuivat tuolloin ja he kuulivat tapauksesta vasta seuraavana päivänä.

– Olimme onnellisen tietämättömiä. Emme tienneet siitä lainkaan ennen kuin seuraavana aamuna, kun tarjoilija kysyi aamiaisella ”Oletteko onnellisia kun selvisitte hengissä?”, Neil Tennant päivitteli The Sun -lehdessä.

– Vasta sitten ymmärsimme mitä oli tapahtunut. Ystävämme ja perheenjäsenemme alkoivat soitella paniikissa ja kyselivät olimmeko kunnossa.