Darude sai merkittävän sopimuksen Amerikkaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen koneakti Darude on saanut merkittävän sopimuksen Pohjois-Amerikkaan. Uuden Label This! -albuminsa syyskuussa julkaiseva tähti allekirjoitti äskettäin sopimuksen Robbins Entertainmentin kanssa. Yhtiö on yksi merkittävimmistä kaupallisen dancemusiikin levy-yhtiöistä alueella.

– Olen kiertänyt Pohjois-Amerikkaa kolmen vuoden ajan tehden noin 50 – 70 keikkaa vuodessa. Kaikkien tekemieni DJ-keikkojen myötä olen saanut paljon uusia ideoita ja näkökulmia musiikkiini, joita nyt toteutan tulevalla levylläni, Ville summaa.

Uuden sopimuksen myötä julkaisuun on tulossa materiaalia uudesta Tell Me -singlestä alkaen. Single on Daruden ensimmäinen uusi julkaisu kolmeen vuoteen. Ensi kesänä Darude esiintyy Suomessa ainakin kolmella keikalla.