Tuska ja Provinssirock julkistivat uusia esiintyjiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsingin Kaisaniemessä 29.6. – 1.7. kymmenettä juhlavuottaan juhliva Tuska Open Air -festivaali vahvisti tänään lisää ensi kesän esiintyjiä. Aikaisemmin julkaistujen nimien lisäksi tapahtumassa nähdään myös Isis, Misery Index, Thunderstone, Turisas jaProfane Omen.

Jo aiemmin julkistettiin viime kesänäkin Suomessa käyneen W.A.S.P. -yhtyeen esiintyminen. Teiniosastoa edustaa puolestaan vuoden kuumin rocktulokas Sturm Und Drang. Kolmen päivän aikana Tuskassa esiintyy kolmella lavalla yhteensä 32 yhtyettä.

Myös Seinäjoen Provinssirock tiedotti tänään uusista kiinnityksistä. Törnävänsaaren lavoilla nähdään aiemmin julkistettujen esiintyjien lisäksi myös Juice Leskisen kanssa aikanaan keikkaillut Grand Slam, joka tekee kesällä Juicen muistokiertueen. Yhtye on ollut telakalla vuodesta 1991 saakka.

Grand Slamin lisäksi Provinssirockiin kattaus kasvoi tänään PMMP ja Lovex -yhtyeiden muodossa.