Beyonce oikeuteen biisivarkaudesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen r&b-tähti Beyonce Knowles on haastettu oikeuteen biisivarkaudesta. Brittiartisti Desree on nostanut oikeusjutun siksi, että hänen mukaansa Beyoncella ei ollut lupaa tehdä omaa versiotaan hänen I´m Kissing You -kappaleestaan.

Beyoncen tuoreimmalta B´Day -albumilta kappale löytyy nimellä Still In Love (I´m Kissing You). Toissapäivänä New Yorkissa Manhattanin oikeustalolle jätetyssä haasteessa Desree vaatii kyseisen albumin jakelun keskeytystä ja 150.000 dollarin korvauksia.

Desreen mukaan levytystä edelsivät osapuolten väliset neuvottelut Beyoncen mahdollisuudesta julkaista kyseinen cover-versio levyllään. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy sopuun, mutta siitä huolimatta Beyonce päätti ottaa kappaleen mukaan albumilleen.