Natalie Portman: Olin pedofiilien unelma!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Natalie Portman tuli tunnetuksi toisesta elokuvaroolistaan jo 12-vuotiaana pikkutyttönä. Hänet nähtiin tuolloin Leon -elokuvassa näyttelemässä tyttöä, jota koulittiin salamurhaajaksi. Parin vuoden sisään hänet nähtiin vielä elokuvissa Heat ja Unelmien tytöt.

Rooleista ei ollut tulevalle tähdelle pelkästään hyviä seurauksia, sillä fanipostin lisäksi nuori Portman alkoi saada runsaasti häiritsevää ja seksuaalista postia pedofiileiltä.

– Minä olin pedofiilien unelma! Se oli kummaa ja sillä oli paljon vaikutusta tuleviin päätöksiini, ja se tosiaan pelotti minua. Pikkutyttönä kaikki tuntuu hienolta ja kuuluisana oleminen on todella coolia. Mutta sitten saat tuollaisen fanikirjeen ja kauhistut sitä lukiessasi, Portman kertoi Film and Music -lehdelle.

– Voitte kuvitella mitä niissä kirjoitettiin. Lopetin niiden lukemisen, mutta niiden takia en enää halunnut tehdä mitään seksikästä varsinkin kun olin nuori.

Tämän enempää Natalie Portman ei ole koskaan kertonut yksityiselämästään, jonka hän haluaa pitää visusti yksityisenä. Portman kertookin olevansa kauhuissaan siitä kuinka jotkut tähdet kertovat avoimesti seksielämästään lehtien palstoilla.

– Se ei kuulu kenellekään. Muistatko kun Britney Spears ja Jessica Simpson väittivät olevansa neitsyitä? Se oli naurettavaa, Natalie sivaltaa.