Jessica Simpsonin isä Britneyn manageriksi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina erilaisilla tempauksillaan mainettaan ryvettänyt ja samalla managereilleen potkuja jakanut Britney Spears ei ole managerien keskuudessa enää kovin haluttu suojatti.

Edellinen manageri sai kenkää vain pari viikkoa sitten, ja nyt tilalle on mahdollisesti astumassa Jessica Simpsonin isänä paremmin tunnettu Joe Simpson, New York Daily News uutisoi.

Hollywood-lähteen ovat vihjanneet, että Simpson harkitsee parhaillaan tarjousta Britneyn uran rippeiden manageroinnista. Tähän mennessä Joe Simpson on onnistunut mainiosti molempien tyttäriensä, Jessican ja Ashleen, uran luomisessa. Esimerkiksi Jessican kansainväliseksi supertähdeksi nostanut Newlyweds -realityohjelma oli Joen ideoima.

Jessica Simpsonin tiedottaja Cindi Berger on kiistänyt tuoreeltaan tiedot manageroinnista. Lehden mukaan Jessica olisi kuitenkin jo ilmoittanut, ettei hänellä olisi mitään sopimusta vastaan, vaikka hän ja Britney ovat aiemmin käyneet sanasotaa lehtien välityksellä.

Joe Simpsonin suhteilla Britneyn elokuvaura voisi saada uuden ja entistä onnistuneemman alun. Tähän mennessä Britney on saanut rooleja vain b-luokan elokuvista. Lisäksi Simpson on onnistunut pitämään suojattinsa poissa kohuotsikoista ja vieroitushoidoista.