Beckhamit raivostuivat pilailuohjelmasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltoihin muuttavan Beckhamien julkkisperheen vanhemmat Victoria ja David ovat raivostuneet televisio-ohjelmasta, jossa heidän näköisolentonsa seikkailevat Los Angelesissa ja harhauttavat heidän fanejaan.

Sky One -kanavan tuottamassa ohjelmassa seurataan Davidin ja Victorian näköisiä näyttelijöitä ympäri enkelten kaupunkia. Teko-David ja teko-Victoria jakavat esimerkiksi lahjoja kauppojen henkilökunnalle ja huijaavat autotalon omistajaa päästämään heidät testaamaan Lamborghini-urheiluautoa.

Beckhamien mukaan moinen pilailu tärvelee heidän maineensa Yhdysvalloissa ja he uhkaavatkin nyt haastaa televisioyhtiön oikeuteen kunnianloukkauksesta. Myös Davidin ja Victorian manageri Simon Fullerin mukaan moinen on omiaan pilaamaan Beckhamien brändiä, The Sun -lehti uutisoi.

Sky One -kanavalta vahvistettiin, että Beckhamit ovat lähestyneet heitä kirjeitse. Enempää yhtiöstä ei asiaa suostuttu kommentoimaan. Ohjelma on tarkoitus nähdä brittitelevisiossa tänään keskiviikkona.