Tarzan-elokuvien päätähti kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tarzan -elokuvien tähtenä nähty Gordon Scott on kuollut 80-vuotiaana. Hän menehtyi maanantaina sydänleikkauksen jälkioireisiin John Hopkins -sairaalassa Baltimoressa, Yhdysvalloissa.

Scott nähtiin viidakon kuninkaan roolissa useissa 50-luvun Tarzan -elokuvissa, joiden siivittämänä hänestä tuli ihailtu elokuvatähti ympäri maailmaa.

– Hän oli kerrassaan mahtava Tarzan, ja hän teki roolista älykkään ja ystävällisen. Juuri kuten isoisäni oli sen aikoinaan kirjoittanut, Tarzanin luojan Edgar Rice Burroughsin perillinen Danton Burroughs totesi CNN -uutisille.

Gordon Scott teki urallaan 24 elokuvaa, joista kuusi oli Tarzan -elokuvia vuosina 1954 – 1960. Ennen elokuvauraansa hän toimi hengenpelastajana Las Vegasin maineikkaassa Sahara -hotellissa. Hän löysi oman Janensa, vastanäyttelijä Vera Milesin, Tarzan -elokuvien kuvauksista vuonna 1954, mutta pariskunta erosi jo seuraavana vuonna.

Tunnetuin Tarzan -näyttelijä on legendaarinen uimarimestari Johnny Weissmuller, joka nähtiin peräti 12 kertaa viidakon kuninkaana vuosina 1932 – 1948. Vuonna 1984 kuollut Weissmuller voitti urallaan useita olympiamitaleita ja teki kymmeniä uinnin maailmanennätyksiä.