David Hasselhoff ei saa tavata lapsiaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotivideolla örveltänyt ja sittemmin televisio-ohjelmastaan lopputilin ottanut David Hasselhoff ei saa tällä hetkellä tavata omia lapsiaan.

Ritari Ässän roolista maailmanmaineeseen noussut näyttelijä menetti tilapäisesti tapaamisoikeutensa, kun kolme kuukautta sitten kuvattu kotivideo päätyi internetiin. Hasselhoffin vaimo tosin totesi eilen, että video olisi kuvattu vain kaksi viikkoa sitten.

Losangelesilaisen oikeusistuimen tuomari on päättänyt, että Hasselhoff saa ainoastaan soittaa tyttärilleen siihen saakka, kunnes asiaa käsitellään tarkemmin 21. toukokuuta.

Tuolloin järjestettävässä oikeudenkäynnissä päätetään kuinka kotivideo vaikuttaa tapaamisoikeuteen. Tuomari on komentanut Davidin, hänen entisen vaimonsa Pamela Bachin ja tyttäret psykiatrin arvioitaviksi ennen oikeuden istuntoa.

Osasyynä tulevaan käsittelyyn on se, että ex-vaimo on syyttänyt Hasselhoffin olevan väkivaltainen ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena.