Haastattelussa Juliette Lewis

Haastattelut · Stara.fi

Useista menestyselokuvista tuttu Hollywood-tähti Juliette Lewis tunnetaan elokuvarooliensa lisäksi myös artistina. Stara tapasi Julietten Lontoossa, jossa tähti paljasti totuuden hänen ja Paris Hiltonin välirikosta.

Paris Hiltonin nimen mainitseminen ärsyttää Juliette Lewisia silminnähden. Näyttelijä-laulajan huulet puristuvat tiukasti yhteen ja hänen otsalleen ilmaantuu ryppyjä. Lewis on internetissä leviävien juorujen mukaan ärsyyntynyt Hiltonin poptähtiurasta, hänen on jopa kerrottu vihaavan hotelliperijättären taannoista debyyttialbumia.

– Lueskelin muutama päivä sitten minusta kirjoitettuja juttuja internetistä. En ollut uskoa silmiäni, kun luin otsikon, jossa minun kerrottiin vihaavan Paris Hiltonia. Minä en ole koskaan sanonut ainuttakaan pahaan sanaa hänestä. Minulla ei ole tapana panetella julkkiksia julkisuudessa. Sellainen käytös ei yksinkertaisesti sovi tyyliini, Lewis hymähtää.

– Oletan, että toimittaja ymmärsi sanani väärin. Puhuin todennäköisesti yleisesti jostakin aiheesta, jonka hän tulkitsi liittyväksi Parisin musiikkiin. Outo juttu, Juliette päivittelee Staralle.

Juliette Lewis uskoo kaikenlaiselle musiikille löytyvän kannattajansa ja tarpeensa, myös Paris Hiltonin puhtoiselle konepopille, vaikkakin Hiltonin pop-ura on jo ehditty haudata. Lewis on itse ollut lapsuudestaan ja laulajanuransa alusta lähtien vannoutunut rockfani ja -laulaja.

– Musiikki on musiikkia. Parisin laulut ovat studiossa viimeisen päälle työstettyä poppia, jossa on runsaasti hauskoja soundeja. Me artistit hyödynnämme erilaisia musiikintyöstötapoja. Kun kirjoitin lauluja ja lauloin The Prodigyn kanssa, opin käyttämään luomisprosessissani muun muassa tietokoneita. Minulla ja The Licks -bändilläni on huomattavasti perinteisempi tapa luoda musiikkia. Me olemme melko perinteinen rockbändi.

Lauluja faneille

Juliette Lewis lauloi The Prodigyn vuonna 2004 ilmestyneellä Always Outnumbered Never Outgunned -albumilla. Hän perusti Juliette & The Licks -nimisen rockbändinsä samana vuonna. Bändi julkaisi debyytti-EP:n …Like A Bolt Of Lightning lokakuussa 2004.

Neitokaisen debyyttialbumi You’re Speaking My Language ilmestyi toukokuussa 2005. The Licksin vaihtoehtoiset rock-soundit yllättivät yleisön, joka odotti Hollywood-tähti Lewisilta rohkeimmillaan poprockia.

Juliette & The Licks yllätti faninsa myös kakkosalbumillaan Four On The Floor. Bändin musiikkityyli on muuttunut entistäkin särmikkäämmäksi ja rockimmaksi.

– Energia on minun ja bändini musiikin perusta. Kun kirjoitan lauluja, ajattelen yleisöäni ja kontaktin ottamista faneihini. Uuden albumimme rockkappaleet sopivat täydellisesti konserttiohjelmistoomme. Tuskin maltan odottaa niiden esittämistä illasta toiseen kiertueellamme, Juliette hehkuttaa Staralle.

Lewis on hakenut lauluilleen inspiraatiota nuoruusvuosiensa suosikkibändien tuotannosta. Hänen tavoitteenaan on ollut tehdä omalla persoonallisella tavallaan kunniaa muun muassa kalifornialaisbändi The Doobie Brothersille sekä brittibändeille The Who ja The Rolling Stones. Lewis on saanut hankkeensa avuksi Foo Fighters -bändin keulahahmon ja entisen Nirvana-bändin rumpalin Dave Grohlin.

Get Up on albumin parhaita lauluja. Se muistuttaa minua elävästi nuoruudestani. Tapanani oli kuunnella lähes jatkuvasti klassisia rocklauluja, mahtipontista rockia. Laulun sanat kertovat rockbändin perustamisesta. Daven rumpuosat täydentävät kokonaisuutta erinomaisesti.

Tavoitteiden täyttymys

Kesäkuun lopulla 35 vuotta täyttävä Juliette Lewis on paljasjalkaisia elokuvakaupunki Hollywoodin asukkaita. Hänen Glenis-äitinsä työskentelee graafisena suunnittelijana. Lewisin isä Geoffrey Lewis on arvostettu ammattinäyttelijä, hän on myös lauluryhmä Celestial Navigationsin päälaulaja. Lewisin sisarukset Lightfield ja Dierdre työskentelevät niin ikään näyttelijöinä.

– Tiesin jo varhaislapsuudessani, että minusta tulee aikuisena näyttelijä tai laulaja. Fame oli suuria suosikkielokuviani. Vanhempani antoivat minun ja sisarusteni ilmaista itseämme vapaasti. He eivät edes pakottaneet minua jatkamaan kouluani, kun päätin keskittyä kokopäiväisesti urani luomiseen.

Oscar-ehdokkaana 17-vuotiaana

Juliette Lewisille myönnettiin neljätoistavuotiaana itsensä huoltajuus, jotta hän pystyi työskentelemään kokoaikaisena näyttelijänä. Hän näytteli tuolloin muun muassa televisiosarjassa The Wonder Years sekä elokuvissa National Lampoon’s Christmas Vacation ja Crooked Hearts. 17-vuotiaana Lewis sai Oscar-ehdokkuuden vuonna 1991 ensi-iltansa saaneesta draamaelokuvasta Cape Fear.

Lewis on työskennellyt vuosien saatossa Hollywoodin arvostetuimpien ohjaajien kuten Martin Scorsesen, Oliver Stonen ja Woody Allenin opastuksella. Hän on näytellyt elokuvakaupungin tunnetuimpien elokuvatähtien kuten Johnny Deppin, Leonardo DiCaprion ja George Clooneyn vastanäyttelijänä. Lewis muistetaan parhaiten menestyselokuvista Cape Fear, Natural Born Killers, Starsky & Hutch ja Strange Days.

– Tavoitteenani on ollut urani alusta lähtien näytteleminen mahdollisimman erilaisissa elokuvissa. Vaikka minut muistetaan parhaiten aggressiivisista rooleistani, olen esittänyt useita tavanomaisista Hollywood-osista poikkeavia roolihahmoja. Olen tyytyväinen saavutuksiini, Lewis myhäilee haastattelun lopuksi.

Jouni Leinonen

Lontoo