Cheek : Kasvukipuja

Albumit · Stara.fi

Lahtelainen Cheek on julkaissut kolmannen Kasvukipuja -albuminsa pari vuotta edellisen täyspitkän plattansa jälkeen.

Albumin ensimmäinen singlelohkaisu Sun täytyy nousi keväällä singlelistan ykköseksi. Kotimainen soul-artisti Sami Saari tuo kappaleeseen oman mainion lisänsä. Kappale on hyvä, mutta se viimeinen koukku vielä puuttuu.

Levyn aloitusraita Nälkä osoittaa, että levyn soundipuoli on pääosin kunnossa. Kakkosraita Vastatuulta on hyvin toimiva biisi, jonka koukku löytyy niin ikään Sami Saaren hienoista vokaaleista. Saaren ja Cheekin yhteistyö on näköjään osoittautunut varsin hedelmälliseksi. Cheekin flow toimii hyvin, miehen artikulointi toimii selvästi keskimääräistä suomiräppäriä paremmin ja mikkisoundi on miellyttävä. Sillä osastolla kaikki on siis kunnossa.

R&b-tähti Jonna Pirinen feattaa kappaleessa Älä, jonka tunnelma on haikean melankolinen. Biittipuolella rauhallisempikin meno olisi riittänyt. Jonnan vokaalit ja niiden melodia ovat erittäin toimivia. Kaunis viisu. Stop suuntaa hieman tanakammalle alueelle, eikä onnistu säväyttämään millään osa-alueella. Räväkällä osastolla jatkaa Eri jengin miehiä, joka toimii jo hieman paremmin.

Levyltä löytyy myös muita vierailijoita, kun Tuhlaajapoika -kappaleessa vierailee Tasis, Aika kultaa muistot -kappaleessa Kike ja Kasvukipuja -kappaleessa Cheekin oma ryhmä Herrasmiesliiga. Ensin mainittu on hauska versiointi tutusta Suuret setelit -klassikosta, mutta hauska ei tarkoita vältämättä hyvää. Aika kultaa muistot on tunnelmaltaan hieno kappale ja lyriikat toimivat hyvin.

Levyn loppuosasta löytyvät esimerkiksi Kuka osaa ja kuka ei ja Ryöstö, jotka eivät saa jalkaa nousemaan tai muutenkaan sytytä. Tunnelmaltaan, soundeiltaan ja lyriikaltaan Soitellaan lunastaa kuitenkin odotukset kauniina tyylikkäänä raitana, ja se on ehkä levyn paras kappale. Levyn päätösraita Mielialat ylös alas puuduttaa tunnelmaa ennen loppua, mutta lyriikat toimivat.

Pisteet 3/5