Ari Koivunen hylkäsi Lordin biisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Idols-voittaja Ari Koivunen on viime aikoina työstänyt tiiviisti esikoisalbumiaan Fuel For The Fire, joka ilmestyy kauppojen hyllyille 30. toukokuuta.

Hevimies ei ole itse työstänyt kappaleita levylleen, mutta albumilta löytyy nimekkään joukon Arille työstämää musiikkia. Taustatiimissä ovat olleet muiden muassa Nightwishin Marco Hietala, Stratovariuksen Timo Tolkki, Sonata Arctican Tony Kakko, Suburban Triben Janne Joutsenniemi ja Teräsbetonin Jarkko Aho.

Yksi ennalta kovasti hehkutettu nimi on kuitenkin poissa levyltä, sillä Koivunen ei kelpuuttanut albumilleen viisuvoittaja Lordin hänelle työstämää kappaletta.

– Kyllä hän demobiisin lähetti, mutta ei se päässyt levylle, Koivunen kertoi kaupunkilehti Torille.

Yhteensä Idols-voittajan levylle oli tarjolla jopa 40 kappaletta, joista hän sai itse valita levylleen haluamansa kappaleet. Uusien kappaleiden lisäksi levyltä löytyy yksi coverbiisi, eli Koivusen versio Kirkan Hetki lyö -hitistä.