Dizzy : Bang Bang Bang

Albumit · Stara.fi

Lappeenrantalaisen Dizzy -yhtyeen esikoissingle One Good Reason yllätti erittäin positiivisesti kerrassaan upeana biisinä. Nyt yhtyeeltä on julkaistu esikoisalbumi Bang Bang Bang.

Esikoissingle löytyy levyn aloitusraitana. Kappale on kokonaisuutena erittäin toimivaa kevyttä rockpaahtoa. Soundit, vokaalit ja melodia toimivat kaikki hyvässä harmoniassa, ja biisiä jää hyräilemään pitkäksi aikaa. Selvä hitti siis! Kakkosraita Lies jatkaa lähes samalla saralla, mutta vokaaliosasto on avausraitaa laimeampi, eikä koukkua löydy.

I´ll Be There -biisin säkeistöt jäävät hieman laimeiksi. Avril Lavignen mieleen tuova Crush On You koukuttaa erityisesti taustan synasoundillaan. Selvästi levyn parhaita raitoja ja hyvät nostatukset. Popahtava Give Me A Chance poikkeaa kovasti levyn linjasta, mutta on silti tarttuvan tyylikäs pop-punk-rock-ralli ja potentiaalinen hitti. Samaan sarjaan kuuluu myös Lost. Hienoa!

Levyn ehkä heikoin raita on toinen singlelohkaisu Sick Of You, jonka soundit ovat kuin kaivosta. Masterointi on mennyt täysin pieleen, eikä kappale ole muutenkaan singlen arvoinen. Albumin päättävän This Time -kappaleen tyyli on haettu 80-luvulta ja se toimii sellaisena hyvin. Levy saa arvoisensa päätöksen.

Kokonaisuutena Dizzyn albumi yllättää erittäin positiivisesti. Esikoinen sisältää useita potentiaalisia hittejä, mikä on erittäin harvinaista. Hieno levy povaa yhtyeelle menestystä, kunhan ulkomusiikilliset osa-alueet vain ovat kunnossa. Peukut pystyyn!

Pisteet 4/5

Uusimmat