Angelina Jolie puhkesi itkuun televisiossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Angelina Jolie purskahti itkuun torstaiaamuna nähdyssä aamuohjelmassa. Jolie kertoi Ann Curryn haastattelussa äitinsä taannoisesta kuolemasta.

Angelinan äiti Marcheline Bertrand menehtyi tammikuussa syöpään pitkän taistelun jälkeen.

– Taidan olla elämässäni aika oudossa vaiheessa. Uskon näin käyvän, kun sitä menettää vanhempansa ja tulee eri tavalla vakavaksi. Silti haluaisin samaan aikaan nauraa ja nauttia niin paljon kuin mahdollista, Angelina Jolie avautui.

– Pidän juuri nyt todella vahvasti kiinni perheestäni, ja siksi yritän olla niin hyvä nainen kuin mahdollista.

Tämän jälkeen tunnekuohu kasvoi hetkellisesti liian suureksi ja kyyneleet alkoivat virrata Angelinan silmistä.

– Samperi, sait minut itkemään, hän totesi haastattelijalle ja kykeni jatkamaan haastattelua.

– Menetin äitini. On aivan luonnollista, että lapsi menettää vanhempansa. Menetin äitini liian nuorena, mutta sellaista sattuu. Olen onnellinen, että hänellä ei ole enää kipuja, koska rakastan häntä ja hän on ystäväni.