Lindsay Lohan hakee seksillä uskottavuutta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poppari-näyttelijä Lindsay Lohan on ollut jo kuukausien ajan todellisessa alamäessä niin uransa kuin yksityiselämänsä saroilla. Alkoholi- ja huumeongelmien myötä myös hänen ammatillinen arvostuksensa näyttelijänä on pohjalukemissa.

Aiemmin Lindsay kieltäytyi jyrkästi seksikohtauksista elokuvissa, mutta nyt tähti yrittää pönkittää uskottavuuttaan suostumalla seksiin valkokankaalla. Lohan on lupautunut tekemään seksikohtauksen Chris Siverstonin ohjaamassa I Know Who Killed Me -elokuvassa, mutta vain siksi, että hänet otettaisiin näyttelijänä vakavasti.

– Chris on varsinainen nero. Teimme sopimuksen, jonka mukaan suostun mihin tahansa hänen elokuvassaan. Ensin ajattelin, että en halua näyttää sellaiselta kohtauksessa. Haluan näyttää kunnolliselta naiselta. Nyt elokuvassa nähdään kuitenkin ensimmäinen seksikohtaukseni, Lohan kertoi Nylon Magazinelle.

– Halusin tehdä tämän elokuvan, jotta ihmiset näkevät, että olen oikea näyttelijä ja olen tehnyt sitä jo ikuisuuden.

Lapsinäyttelijästä tähdeksi nousseella Lindsayllä on edessään aikamoinen savotta, sillä tuoreessa muistissa ovat vielä hänen sekoilunsa, myöhästelynsä ja diivailunsa edellisten elokuvien kuvauspaikoilla.