Kevin Federline sai elokuvaroolin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Entisen vaimonsa siivellä julkisuuteen noussut wannabe-artisti Kevin Federline on saanut aivan oikean elokuvaroolin. Hänet nähdään nimittäin ensi vuonna valkokankaalla samassa elokuvassa Keanu Reevesin ja Forest Whitakerin kanssa.

Viime vuonna Federline hehkutti suureen ääneen rooliaan CSI-sarjassa, mutta lopulta rooli jäi vain vilahdukseksi. Katso kyseinen kohtaus tästä.

Vuonna 2008 ensi-iltaan tulevassa Night Watch -elokuvassa Federlinellä on vain pieni sivurooli, mutta hän uskoo saavansa sen myötä Hollywood-uransa viimein käyntiin. Hänen itsensä mukaan rooli on ”pieni, mutta merkittävä”, Access Hollywood uutisoi.