Paris Hiltonin vankituomio aikaistuu?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonaperijätär Paris Hilton joutuu viimeistään ensi tiistaina vankilaan. Hänen odotetaan suorittavan 45 päivän tuomiostaan vain 23 päivää, mikäli hänen tuomiotaan lyhennetään hyvän käytöksen takia.

Julkisuudesta elävä tähti suunnittelee kuitenkin vankilaan menonsa lehtien ilmestymisaikataulujen mukaan. Hiltonin odotetaan siksi astelevan vankilan porteista sisään jo ennen tiistaita, jotta tilanteesta otetut kuvat ehtivät ensi viikon viihdelehtien kansikuviin.

Hilton haluaa ottaa tuomiostaan irti kaiken mahdollisen. Koska viranomaiset kielsivät haastattelut vankilassa, pitää hänen saada mahdollisimman paljon huomiota vankilaan menolleen. Hilton on jo varannut kampaanan ja meikkaajan, jotta näyttäisi kuvissa mahdollisimman hyvältä.

– Hän haluaa näyttää silloin niin upealta kuin mahdollista. Hän haluaa näyttää mediassa hyvältä, lähde kertoi The Sun -lehdelle.