Kesän festivaaleja peruutettu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kesässä järjestetään nykyisin ennätysmäärä erilaisia kesätapahtumia. Nousukausi on näkynyt myös festivaalirintamalla, kun Suomeen on perustettu kymmeniä uusia tapahtumia.

Festarihuuma ei kuitenkaan yksin tuota tapahtuman järjestäjälle tuloja, ja viime viikon lopulla nähtiinkin ensimmäisiä oireita kotimaisten kesätapahtumien määrän liian nopeasta kasvusta. Ulkomusiikilliset seikat eivät aina ole kunnossa, ja varsinkin lupapapereiden kanssa on ongelmia lukuisilla tapahtumilla ympäri Suomea.

Ensin koko tapahtuman peruuntumisesta ilmoitti Rovaniemi Rock. Myöhemmin myös Järvenpään Juhannus ja Loviisan Linnan Juhannus ilmoittivat festareidensa peruuntumisesta. Rovaniemi Rockin peruuntumisen takana on sekava tapahtumavyyhti. Järvenpäässä ja Loviisassa tapahtumat kaatuivat vaadittujen lupien puutteeseen.

Loviisassa festivaalia yritetään vielä elvyttää, kun kaupunginhallitus kokoontuu tiistaina kokoukseensa. Alunperin luvat evättiin, koska tapahtuman järjestäjä ei toimittanut vaadittuja asiakirjoja määräpäivään mennessä, Loviisan Sanomat kertoi.