Paris Hilton on romahduksen partaalla!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vankilatuomiotaan parhaillaan kärsivä Paris Hilton on saanut huomata, että vankila on maineensa veroinen paikka. Hän on kertonut perheelleen, että ei voi syödä tai nukkua vankilassa.

Hilton on ollut kiven sisässä vasta muutaman päivän, ja hän on jo nyt romahtamassa, TMZ.com uutisoi. Lehden haastattelemien lähteiden mukaan Paris Hilton on menettänyt täysin ruokahalunsa, eikä pysy nukkumaan karussa, meluisassa ja kylmässä sellissään. Hiltonin sängyssä on massiivisten untuvapeittojen sijaan vain yksi pieni peitto eikä lainkaan tyynyä.

Meikittömänä vankilassa oleskelevan Hiltonin silmien todelliseksi väriksi on varmistunut sinisen sijaan ruskea. Muut vangit ovat julkaisun mukaan tukeneet Hiltonia, sillä Parisin liikkuessa vankilassa vangit huutavat yhdessä kuorossa ”Paris! Paris! Paris!”. Hänelle on myös tarjottu lahjoja ja sanallista tukea.