E-Type : True Believer

Singlet · Stara.fi

Paluuta tekevä ysäritähti E-Type julkaisee nyt ensimmäisen singlen uudelta Eurothopia -albumiltaan, joka päätyy kauppoihin 29. elokuuta. Kappale True Believer on tyyliltään perinteistä eurodancehuttua.

Toinen ruotsalainen danceakti Basic Element onnistui taannoin tekemään hienon paluun tanssilistoille parillakin uudella hitillä, mutta E-Typen uusi single ei kykene samaan. Vaikka peräsimessä on nyt popin kultasormi Max Martin, on kappale puuduttavan tylsää peruskamaa. Ainoa koukun tapainen on säkeistöjen taustalla soiva synamelodia, mutta muuten koukku puuttuu, eli hittiä tästä ei saa aikaiseksi.

Naisvokaali on sekin peruskamaa ja kertosäkeen melodia on kuin teflonia, eli se ei tartu sitten mitenkään. Martin Eriksonin omat vokaalit toistavat samoja kaavoja kuin reilut kymmenen vuotta sitten, mutta nyt vain aikaisempaa tylsemmin.

Tanssilattialla True Believer toimii varmasti tuttujen hittien joukossa, mutta tanssilattian täyttäväksi vetojuhdaksi kappaleessa ei ole tarpeeksi hittipotentiaalia. Toivottavasti E-Typen tulevalta albumilta löytyy hieman laadukkkaampaa tavaraa, sillä ensimmäisen singlen perusteella albumia on turha ainakaan etukäteen hehkuttaa.

Pisteet 2/5