Paris Hilton kehuu vankilan henkilökuntaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vankilassa parhaillaan istuva Paris Hilton on julkaissut tiedotteen, jossa hän kehuu vankilansa henkilökuntaa. Hiltonin mielestä vankilan väki on kohdellut häntä hyvin.

– Haluan kiittää Los Angelesin sheriffin virastoa ja vankilan henkilökuntaa siitä, että he ovat kohdelleet minua reilusti ja ammattimaisesti, Paris Hilton kirjoitti.

– Tulen kärsimään loputkin tuomiostani. Olen ottanut opikseni ja toivon, että muutkin ovat oppineet minun virheistäni.

Hilton passitettiin perjantaina takaisin vankilaan, kun hän oli ehtinyt olla vapaalla jalalla vain vuorokauden ajan. Paris tulee istumaan 45 päivän tuomiostaan mitä ilmeisimmin vain 23 päivää.