Suomalaisille muusikoille tänään 15 miljoonan tili

Viihdeuutiset · Stara.fi

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry. maksaa tänään suomalaisille musiikin tekijöille ja kustantajille 15 miljoonaa euroa korvauksia heidän musiikkinsa esittämisestä.

Suuri osa vuoden aikana Teostoon liittyneistä 800 jäsenestä sai jo ensimmäiseltä vuodelta tuloja.

– Suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Lähinnä yllätti se, että viime vuonna liittyneistä 800 Teoston uudesta jäsenestä noin 650 sai jo tilityksiä. Eli joukossa on nuoria, jotka saavat nopeasti kappaleilleen esityksiä, Teoston Satu Kaarenoja kertoi Yleisradion verkkosivustolla.

Yhteensä tilipussi kasvaa tänään noin 8.200 henkilöllä ja yrityksellä, joista suurin osa saa tuloja alle tuhat euroa. Noin 10.000 jäsentä ei saanut tuloja lainkaan. Yli 20.000 euron tilipussin saa puolestaan noin kaksisataa henkilöä tai yritystä. Ulkomailta Suomeen tuli Teosto-rahaa alle kolme miljoonaa euroa yhteensä 40 eri maasta.