Angelina Jolie hyvittää diivailuaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama päivä sitten lehdistön tekopyhällä diivailullaan raivostuttanut näyttelijä Angelina Jolie on ilmoittanut, että päätös vaatia lehdistöltä tiukkaa sopimusta olisi ollut hänen juristinsa päätös.

Selittely ei kuitenkaan enää auttanut, sillä Jolie itse heitätti punaisela matolta pois Fox News -kanavan kuvausryhmän, koska kanava oli aiemmin käsitellyt kriittisesti hänen yksityiselämäänsä. Tämän takia myös muut kuvausryhmät poistuivat nopeasti paikalta haastattelematta lainkaan Jolieta.

Nyt Angelina on selittelyjen lisäksi ryhtynyt myös toimeen lepytelläkseen lehdistöä. Hän tarjosi nimittäin toissapäivänä kyytiä Splash News -julkaisun julkkiskuvaaja James Amblerille, jonka moottoripyörän rengas oli rikkoutunut naulaan. Jolien auto pysähtyi kuvaajan viereen ja kuljettaja kysyi Amblerilta kyydin tarvetta.

Tämän jälkeen Angelina Jolie avasi ikkunansa ja pyysi itse kuvaajaa kyytiin. Autossa Jolie kiitteli Jamesia siitä, kuinka hyvin kuvaajat olivat käsitelleet hänen lapsiaan. Ambler teki myöhemmin oman osansa Angelinan julkisuuskampanjaan todetessaan, että Jolie oli jalat maassa ja todella ihana.

Uusimmat