Robbie Williams työnnettiin lavalta. Katso video!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Robbie Williams oli vuonna 2001 keikalla Saksassa, kun sekopäinen nuori mies juoksi kesken esityksen lavalle ja työnsi supertähden lavan etuosasta maahan. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, verkkoon päätynyt video on saanut suuren suosion.

Williams putosi useita metrien korkeudesta betonilattialle, mutta ei loukkaantunut pahasti. Nopeasti takaisin lavalle noussut poppari loukkasi rytäkässä polvensa ja kätensä, mutta jatkoi keikan normaalisti loppuun saakka.

– En voi antaa kenenkään runkkarin estää teitä pitämästä hauskaa, Williams huusi jatkaessaan keikkaansa.

Turvamiesten jättimoka sai myöhemmin myös Robbien kyyneliin, kun hän tajusi olleensa todellisessa hengenvaarassa.

– Polveni on ruhjeilla ja käteeni sattuu. En voinut antaa hänen pilata esitystäni muilta. Aikaisemmin olen saanut pulloja päähäni, mutta olen silloinkin jatkanut keikkaani. Hänellä olisi voinut olla vaikka veitsi. En halua sääliä tai mitään, mutta olen nyt todella peloissani, Williams kertoo videossa.

Williamsin lavalta työntänyt nuori mies saatiin kiinni. Myöhemmin selvisi, että hän kärsi ilmeisesti mielenterveydellisistä häiriöistä. Katso video tapauksesta tästä!