Suurlähettiläät julkaisee uutta materiaalia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen popyhtye Suurlähettiläät julkaisi pitkästä aikaa uutta materiaalia, kun bändin uusi single Tyhjä taulu jaettiin radioille eilen.

– En voi väittää, etteikö tulevan Suurlähettilläät -levyn ensimmäinen single Tyhjä taulu olisi syntynyt omien kokemusten pohjalta. Se on yksinkertainen biisi siitä, kuinka samaan aikaan pelottavaa ja riemukasta vanhemmuus on, kertoo yhtyeen solisti Jussu.

Kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen luvassa on myös uusi studiolevy. Pitkäsoitto päätyy kauppoihin alkuvuodesta 2008. Albumi on parhaillaan työn alla, ja studiosessioiden lomassa Suurlähettiläät nähdään myös muutamalla keikalla.

– Mukana on tuokiokuvia ja tarinoita monenlaisesta ihmiseloon kuuluvasta, kirjaimellisesti syntymästä kuolemaan. Itse on tullut kiinnitettyä huomiota entistä enemmän teksteihin ja niitä on tullut puntaroitua syvemmin kuin ennen. Päätimme lisäksi laittaa edelliseen studiolevyymme verrattuna enemmän vauhtia lisää ja antaa mm. kitaroiden soida vähän enemmän ja railakkaammin, Jussu kertoo.

Suurlähettiläät nähdään keikoilla seuraavasti:

11.07 Tampere, Tammerfest



13.07 Mikkeli, Ilona Plaza



14.07 Lohja, Lohjan Rantajamit



20.07 Helsinki, Presidentti Klubi



21.07 Hanko, Casino



03.08 Forssa, Holiat