Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat

Elokuvat · Stara.fi

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat, eli Teenage Mutant Ninja Turtles, nousi 80-luvulla valtavaksi hitiksi sarjakuvasta televisioon muokattuna animaatiosarjana. Nyt Turtlesit ovat päätyneet myös valkokankaalle jo neljännen kerran.

Tarinan alussa veljekset Leonardo, Donatello, Michelangelo ja Rafaello, ovat hajaantuneet ympäri maailmaa, eikä heidän tulevaisuutensa näytä kovin valoisalta. April O’Neil löytää Leonardon viidakosta ja saa hänet palaamaan New Yorkiin. Se onkin tarpeen, sillä kaupunki ja samalla myös koko maailma on jälleen vaarassa.

Elokuvan tarina ja käsikirjoitus yllättävät varsin positiivisesti. Pitkän alkualustuksen jälkeen tarina pääsee viimein käyntiin, ja meno on välillä kuin mistä tahansa actionleffasta. Käsikirjoittaja-ohjaaja Kevin Munroe tietää miten omasta kynästä lähtenyt tarina saadaan parhaalla tavalla valkokankaalle.

Kilpikonnaninjoilla on elokuvassa yllättävän pieni osa, sillä erilaiset sidekickit ottavat osuutensa tarinan kuljettamisesta. Se onkin pelkästään hyvä asia. Leffan musiikkiin on haettu tunnelmaa Star Wars -osastolta. Hong Kongissa työstetty grafiikkapuoli näyttää todella upealta, ja varsinkin sadekohtauksen tekstuurit ovat hienoja.

Kokonaisuutena Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat on omassa genressään yllättävän toimiva paketti, joka toimii myös muille kuin perheen pienimmille.

Genre: Animaatio



Ohjaus: Kevin Munroe



Käsikirjoitus: Kevin Munroe



Ensi-ilta: 24.06.2007



Kesto: 1:28

Pisteet 3/5