Cheddar feat. Jonna : Summer Jam

Singlet · Stara.fi

Kieltämättä hieman erikoisen artistinimen omaava latviasta kotoisin oleva hiphop-artisti Cheddar julkaisee useiden omakustanteiden jälkeen nyt ensimmäisen virallisen singlensä Summer Jam.

Kesäkuun alkupuolella julkaistun kappaleen teema perustuu kokonaisuudessaan George Bensonin Give Me The Night -hittiin, mutta lainasta ei jostain syystä ole mainintaa kansiteksteissä. Biisin soundiosasto on kuitenkin varsin hyvin hallussa, onhan toisten hittien pohjalta helpompi työstää uusia hittejä. Kappale saanee polven nousemaan myös tanssilattialla.

Vokaalipuolella biisissä vierailee tuttu kotimainen r&b-artisti Jonna Pirinen, eli virallisesti vain Jonna. Neitokaisen anti kuulostaa ihan toimivalta myös englanninkielellä. Jotain tahmaa Jonnan ääneen on kuitenkin miksauspöydällä päässyt, sillä laulusoundi jää hieman turhan kevyeksi.

Kokonaisuutena Summer Jam on oikein toimiva kesäraita, jota kuulisi mielellään myös radioaalloilla aurinkoisten päivien fiilistelymusiikkina. Singleltä löytyy myös Dancehall Remix samaisesta kappaleesta sekä Fire -niminen kappale. Kumpikaan ei onnistu säväyttämään.

Cheddarin ensimmäinen albumi Suberb Character on tarkoitus julkaista vielä tämän vuoden aikana. Albumilla vierailee myös Cheek.

Pisteet 3/5