Hiphop-tähti Eve sai vankeustuomion

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-artisti Eve, koko nimeltään Eve Jeffers, on tuomittu rattijuopumuksesta kolmeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Musiikkiuransa lisäksi hänet on nähty myös elokuvissa Barbershop ja xXx.

Ehdollisen tuomionsa lisäksi Eve joutuu kantamaan 45 päivän ajan nilkassaan sähköistä laitetta, joka mittaa veren alkoholipitoisuutta kerran tunnissa ympäri vuorokauden.

Eve määrättiin myös osallistumaan kymmenen kertaa AA-kerhon tapaamisiin ja kolmen kuukauden hoitojaksoon. Hiphop-tähti ei itse saapunut oikeuteen kuulemaan tuomiotaan. Hän jäi kiinni rattijuopumuksesta 26. huhtikuuta kolaroituaan autonsa Los Angelesissa Hollywood Boulevardilla.