P.Diddy sai kenkää. Tilalle oma F1-talli?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmakuulu hiphop-tähti Sean Combs, eli tutummin P.Diddy, on saanut kenkää pitkäaikaiselta tyttöystävältään Kim Porterilta. Pari ehti seurustella peräti kymmenen vuoden ajan ja saada kolme yhteistä lasta.

New York Timesin mukaan Porter on muuttanut pariskunnan luksusasunnosta, eikä ole enää palaamassa. Tällä hetkellä hän kuvaa elokuvaa Louisianassa. Kuvausten jälkeen Kim muuttaa neljän lapsensa kanssa äskettäin ostamaansa asuntoon Beverly Hillsissä. Lapsista kolme, Christian, D’Lila ja Jessie, ovat siis Diddyn.

Puff Daddy -nimellä aiemmin esiintynyt Sean Combs ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan tyttöystävän tilalle hän kaavailee omaa F1-tallia. Diddy kertoi suunnitelmistaan Lontoossa. Sarjassa ei ole tilaa uudelle tallille, joten Puffy joutuu ostamaan jonkun nykyisistä talleista, mikäli haluaa oman tiimin.