Amy Winehouse ryhdistäytyi isän puhuttelun jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Provinssirockin keikkansa kesäkuussa yllättäen perunut poppari Amy Winehouse on sekoillut viime aikoina kuin Britney Spears pahimpina päivinään. Nyt Winehouse yrittää kuitenkin ryhdistäytyä.

Huumeiden ja alkoholin kanssa taisteleva Winehouse on huomannut, että keikkojen perumiset ja valehteleminen verottavat jo artistin keikkamyyntiä, sillä festivaalit eivät uskalla ottaa riskiä keikan peruuntumisesta.

Nyt Amy onkin luvannut, että ei enää tule perumaan yhtään keikkaa. Useita esiintymisiään kesän aikana tekaistuilla lääkärintodistuksilla ja selityksillä perunut poppari lupaa olla vastaisuudessa vastuuntuntoisempi.

– Isäni otti minut eräänä päivänä puhutteluun ja piti minulle saarnan perumistani keikoista. Jouduin siis vaikeuksiin, mutta en tule tekemään sitä enää, Winehouse kertoi Daily Star -lehdelle.

– En olisi halunnut perua keikkojani, mutta joskus minua ei vain huvita nousta lavalle. Tiedän, että ne ovat olleet viime hetken peruuntumisia, ja että siinä on suuri vastuu, mutta olen perfektionisti, ja mieluummin siirrän keikkaa kuin heitän puolinaisen esityksen, Amy selitteli.