Tarja Turusen soololevy ulos marraskuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nightwish -yhtyeen entisenä vokalistina tunnettu Tarja Turunen julkaisee odotetun My Winter Storm -sooloalbuminsa kansainvälisesti marraskuun alussa.

Levyn ensimmäinen sinkku I Walk Alone on loppusilausta vaille valmis ja se saadaan radioihin syyskuun puoleenväliin mennessä. Albumia on valmisteltu rauhassa ja pieteetillä eri puolilla maailmaa. Levyä on nauhoitettu muiden muassa Irlannin maaseudulla studiossa, jossa ovat viihtyneet myös R.E.M., Michael Jackson ja Manic Street Preachers.

Lisäksi lauluja on nauhoitettu kauniilla Ibizan saarella. Parhaillaan albumia työstetään Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Levyn on tuottanut Daniel Presley, joka on aiemmin työskennellyt mm. Faith No Moren, Jewelin ja The Breedersin kanssa.