Negative lähtee kiertueelle Kiinaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tamperelainen menestysyhtye Negative on saanut hyvin jalansijaa Keski-Euroopan markkinoilla. Nyt Jonne Aaronin luotsaama yhtye aikoo valloittaa myös Kiinan.

Tämän päivän Aamulehden mukaan yhtye suuntaa lokakuussa kiertueelle Kiinaan, ja yhtyeen on tuolloin määrä esiintyä Pekingissä, Shanghaissa ja Shenzenissä. Yhtyeen manageri Tommi Liimataisen mukaan harvinaislaatuinen kiertue onnistuu pitkälti yhtyeen uuden Anorectic -albumin ansiosta.

– Kiinassa on tiukat lakipykälät näissä asioissa, mutta Anorectic avasi paljon ovia. Jätkien kolmas levy herätti jostain syystä paikallisissa järjestäjissä erittäin positiivisia reaktioita, Liimatainen kertoi Aamulehdelle.

Syksyllä Negative suuntaa myös Saksan kiertueelle, jossa yhtyettä lämmittelee toinen tamperelaisyhtye Day Eleven.