The Police teki jättitienestit kiertueellaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Onnistuneen paluun konserttiareenoille tehnyt klassikkoyhtye The Police on saavuttanut keikoillaan suuren suosion, kun ensimmäisten 38 esiintymisen aikana yhtyeen on nähnyt jo yli miljoona amerikkalaista katsojaa.

Yhtyeellä menee hyvin myös taloudellisesti, sillä nostalgian voimalla yhtyeen kassaan on kilissyt lipputuloja Yhdysvalloista jo huimat 77 miljoonaa euroa, The Sun uutisoi. Summassa ei ole vielä mukana festivaalikeikkoja, joista suosikkiyhtyeet saavat perinteisesti tavallista suurempia keikkapalkkioita.

Lähiaikoina Gordon ”Sting” Sumner, Andy Summers ja Stewart Copeland suuntaavat Eurooppaan, kun yhtye nousee lauteille elokuun lopussa muiden muassa Ruotsissa. Syyskuun alussa yhtye esiintyy vielä esimerkiksi Tanskassa, Englannissa ja Saksassa. Halloweenina yhtye konsertoi New Yorkissa loppuunmyydyssä Madison Square Gardenissa. Suomeen saakka yhtyeen paluukiertue ei ulotu.