Jackie Chanin elokuva kiellettiin Kiinassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Actiontähti Jackie Chan on Kiinassa lähes kansallissankari, mutta siitä huolimatta miehen tuorein elokuva Rush Hour 3 on asetettu maassa esityskieltoon.

Kyse on kohtauksesta, jossa järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekaantunut perhe vierailee Pariisissa. Viittaus kiinalaiseen rikollisjärjestöön on suututtanut maan viranomaiset, jotka kielsivät elokuvan esitykset. Viralliseksi syyksi on kuitenkin ilmoitettu kaupalliset syyt.

– Meidän mielestämme elokuva ei tulisi menestymään Kiinassa, elokuvaviraston edustaja Xiao Ping totesi Daily Mirrorin mukaan.

Elokuvasensuuri on Kiinassa hyvin tiukkaa, sillä vain parikymmentä ulkomaista elokuvaa saa vuodessa esitysluvan. Rush Hour -elokuvien edelliset osat ovat luvan saaneet, ja ne ovatkin olleet Kiinassa suuria menestyksiä.