Peruuntunut DMX sai uuden keikkapäivän

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin Helsingin keikkansa hämärissä olosuhteissa perunut hiphop-tähti DMX on vahvistanut korvaavan esiintymispäivän. Järjestäjien mukaan tähti saapuu konsertoimaan Suomeen tiistaina 28. elokuuta.

Helsingin Kulttuuritalolla esiintyvän artistin peruuntumisen syyksi kerrottiin pidätys lentokentän passintarkastuksessa, mutta tieto on edelleen hyvin kyseenalainen, sillä asiasta ei ole uutisoitu lainkaan muualla maailmassa.

Stara yritti selvittää väitteitä toissaviikolla, mutta tähden verkkosivuilla ei ollut minkäänlaista viittausta tapahtuneeseen, eivätkä normaalisti tällaisissa asioissa hyvin aktiiviset amerikkalaismediat olleet lainkaan tietoisia pidätyksestä. Tähden keikkoja on kuitenkin nyt siirretty eteenpäin elokuulta syyskuulle.