Tom Cruise ja Katie Holmes nukkuvat eri huoneissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin julkkispari Tom Cruise ja Katie Holmes näyttävät elävän unelmasuhteessa, mutta perheen kodissa arki ei aina olekaan ihan ruusuilla tanssimista.

Nyt julkisuuteen on tihkunut tietoja, joiden mukaan Tom ja Katie nukkuisivat luksustalossaan eri huoneissa ja peräti luksustalonsa eri siivissä. Syynä ei ole kuitenkaan suhteen rakoileminen, vaan se, että Holmes ei voi sietää Cruisen kuorsaamista, amerikkalainen Star -lehti kertoo.

Lehden haastatteleman sisäpiiriläisen mukaan tällainen järjestely on ollut voimassa siitä saakka, kun Tom ja Katie muuttivat yhteen vuonna 2005.

– Alkuun syynä oli se, että Katie oli katolinen ja sinkku, ja he pelkästään seurustelivat. Nyt kun he ovat naimisissa, he eivät tunne tarvetta muuttaa järjestelyä. Kun Katie muutti taloon, hänelle tehtiin selväksi, että Tom asuu pohjoissiiven toisessa kerroksessa ja hän asuisi saman kerroksen eteläsiivessä, lähde kertoi.

– Totta kai he viettävät aikaa myös yhdessä, kuten kaikki avioparit. Saivathan he myös lapsen alulle! He jopa vitsailevat ystävilleen siitä, että nukkuvat eri huoneissa.