Tauski Peltosen kappaleesta kansainvälinen hitti?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lähinnä juorulehtien sivuilta tuttu kotimainen laulaja Tauski Peltonen on solminut yhteistyösopimuksen saksalaisen supertuottaja DJ Sashin kanssa musiikin yhteisjulkaisusta.

Kyseessä on Sashin uudelleenremixaus Tauskin kappaleesta Taas Nuori Oon, joka on ensimmäinen suomenkielinen julkaisu Alphavillen legendaarisesta Forever Young kappaleesta. Ensimmäinen yhteistyön tulos saadaan kuulla tänään Radio KLF -kanavalla. Tauski esittää uuden kappaleensa myös keikalla tänään Helsingin Royal Onnelassa.

– Mieletön juttu! DJ Sash kertoi jo soittaneensa tuoretta suomenkielistä biisiä maailman tanssilavoilla, ja Sashin mukaan erityisesti Espanjassa kappale on otettu innolla vastaan, kommentoi Tauski ensimmäistä kosketustaan Euroopan tanssilattioihin.

Sash! tunnetaan erityisesti 90-luvun hiteistään Encore Une Fois, Equador ja Mysterious Times. Saksalaisen menestyksestä tuottajana kertoo 17,5 miljoonaa myytyä albumia.