Irina Palm

Elokuvat · Stara.fi

Kuolemanvakavasti sairaan lapsenlapsen tuska saa ihmisen ryhtymään epätoivoisiinkin tekoihin. Tämä tuska on myös Irina Palm -elokuvan kantava voima ja punainen lanka.

Elokuva kertoo perheestä, jonka pojalla on vakava sairaus. Ainoa hoito löytyy Australiasta, mutta perheen rahat ovat jo huvenneet aikaisempiin hoitoihin. Isoäiti Maggie (Marianne Faithfull) haluaa kuitenkin saada keinolla millä hyvänsä rahat kasaan. Lopulta hän löytää työnhakuilmoituksen, jossa haetaan ”emäntää” seksiklubille.

Pian Maggien mainiot käsityötaidot huomataan, ja hänestä tulee alallaan hyvin suosittu. Lopulta miehet jonottavat pääsyä Maggien, eli Irina Palmin, käsittelyyn. Rahahuolet ovat pian ohi, mutta salailu painaa isoäitiä, joka päättää paljastaa puuhansa lähimmilleen.

Elokuvan perustarina on varsin herkullinen, mutta kokonaisuus kolahtaa kiville paristakin syystä. Viihdemaailman alamäet uransa varrella kolunnut Marianne Faithful on periaatteessa mainio valinta kovaonnisen mummon rooliin, mutta valkokangas tuottaa kuitenkin pettymyksen.

Tosielämässäkin rajun menneisyyden omaava nainen ei vain oikein taivu kameran eteen, vaan hänet nähdään läpi elokuvan yksi ja sama flegmaattinen ilme – kuin naamari – kasvoillaan. Toivottavasti se ei ole ollut ohjaajan tarkoitus, sillä muuten Garbarski voi korvata näyttelijät ensi kerralla pahvinukeilla. Muuten ohjaaja on kyllä saanut epätoivoisen tunnelman välittymään hyvin katsojalle, ja Irina Palmin ”asiakkaiden” välttely tuo kuvitukseen mukavan lisän.

Toinen ongelma-alue on elokuvan leikkaus, joka on toteutettu harvinaisen tönkösti kuin koulun harjoitustyönä. Mikäli tyyli on tietoinen valinta, ei se toimi edes sellaisena. Lisäksi lopulliseen versioon on jäänyt häiritsevän paljon klaffivirheitä. Musiikkipuolellakin on menty siitä missä aita on ollut matalin, sillä sama kitarariffi toistuu koko elokuvan ajan. Kokonaisuuden pelastaa kuitenkin elokuvan käsikirjoitus, joka on keskinkertaisen onnistunut.

Genre: Draama



Ohjaus: Sam Garbarski



Pääosissa: Marianne Faithfull, Kevin Bishop, Dorka Gryllus, Siobhan Hewlett, Miki Manojlovic



Ensi-ilta: 31.8.2007



Kesto: 1:45

Pisteet 2/5