Sienna Miller raivostui alastonkuvista, uusia kuvia vuotanut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Malli-näyttelijä Sienna Miller on raivostunut tuotantoyhtiölleen sen jälkeen, kun paparazzi sai kuvattua hänet täysin alastomana puutteellisten turvatoimien takia.

Sienna oli kuvaamassa Hippy Hippy Shake -elokuvansa alastonkohtausta Lontoossa sijaitsevassa Ladbroke Grove -puistossa, jonne pääsi livahtamaan ylimääräisiä katsojia kameroineen. Tähden alastonkuvat päätyivät nopeasti verkkoon.

Tapatuksen takia Sienna uhkaa nyt jättää loput elokuvan sisältämistä alastonkohtauksista tekemättä. Silloin tuotantoyhtiön pitäisi kehitellä hänelle stunttivartalo ja muuttaa olennaisesti kyseisten kohtausten kuvakäsikirjoituksia.

Ensi vuonna ensi-iltansa saavassa draamakomediassa nähdään Millerin lisäksi myös Cillian Murphy, Margo Stilley ja Lee Ingleby. Elokuvan ohjaa Beeban Kidron, joka ohjasi muutama vuosi sitten myös Bridget Jones -elokuvan jatko-osan.

Millerin tunnelmat tuskin paranevat lainkaan siitä tiedosta, että tällä viikolla verkkoon on levinnyt lisää otoksia samasta tilanteesta. Kuvat löytyvät esimerkiksi täältä.