Anna Abreu Pussycat Dollsin lämmittelijäksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälisesti erittäin suosittu r&b-ryhmä Pussycat Dolls esiintyy Helsingissä 8. lokakuuta. Kuusikkoa lämmittelee Hartwall Areenalla kotimainen Idols-tähti Anna Abreu.

Anna Abreu on viimeisimmässä Idols-kilpailussa toiseksi sijoittunut tähti, jonka esikoisalbumi on myynyt jo peräti platinaa. Levy nousi julkaisuviikollaan suoraan Suomen albumilistan ykköseksi.

Pussycat Dolls on amerikkalainen, kuudesta neitosesta koostuva tyttöbändi, joka aloitti uransa vuonna 1995 eroottisena tanssiryhmänä. Musiikkia Pussycat Dolls alkoi esittää vasta vuonna 2003. Viime vuosien aikana Pussycat Dolls on luonut itsestään muoti-ilmiön, jossa yhdistyvät r&b- ja hiphop -musiikkiin suuntautuva tanssimusiikki ja ärhäkän sensuelli live-esiintyminen.

Tällä hetkellä Pussycat Dollsin uraa potkii eteenpäin myös kaikkialla maailmassa nähty huippusuosittu tosi-tv-sarja, josssa ryhmä etsii joukkoonsa uutta jäsentä. Sarja nähdään myös Suomessa Subtv:llä tiistai-iltaisin.

Yhtye tunnetaan kuitenkin myös musiikillisesta annistaan. Ryhmän Don’t Cha -kappale oli yksi vuoden 2005 suosituimpia r&b-hittejä. Lisäksi myös Buttons, I Don’t Need A Man ja Beep ovat nousseet listojen kärkisijoille.