Lauri Tähkä & Elonkerjuu myi jo tuplaplatinaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluvana vuonna Suomen suosituimpien yhtyeiden kärkikastiin noussut Lauri Tähkä & Elonkerjuu on myynyt uudella Tuhannen riemua -albumillaan tuplaplatinaa.

Vajaan kolmen kuukauden aikana levyä on siis myyty yli 60.000 kappaletta. Kultarajan 15.000 kappaletta se ylitti jo ensimmäisellä viikollaan. Albumi toi yhtyeelle myös ensimmäisen ykköspaikan Suomen virallisella albumilistalla, jossa se komeilee edelleen sijalla kuusi.

Tänään yhtye juhli tuplaplatinaansa ja julkaisi samalla Kerjuuvuodet 2000-2007 -nimisen DVD-koosteen. Mukana on videomateriaalia yhtyeen taipaleelta alusta tähän päivään saakka. Maistiaisia videoista löytyy tästä tai artikkelin alta.

Ensi lauantaina yhtye nousee lavalle loppuunmyydyssä Vaasan Jäähallissa, jossa yhtyettä fanittamassa on peräti 4.200 ihmistä. Stara on paikalla seuraamassa juhlia.