Kiinalta porttikielto amerikkalaisille elokuville

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-elokuvilla on ollut aina suuria vaikeuksia päästä Kiinan tuhansien elokuvateattereiden valkokankaille, mutta nyt ne on kielletty maassa kokonaan.

Normaalisti Kiinan sensuurin läpi on päästetty reilut parikymmentä amerikkalaista elokuvaaa vuodessa. Kiina on kuitenkin suivaantunut Yhdysvaltojen tiukasta linjasta liittyen piraattituotteita koskevaan kanteeseen, joten jenkkifilmeillä ei ole asiaa maahan ainakaan tammi-helmikuussa.

Yhdysvaltojen presidentiksi aikova Will Smith on tehnyt kovasti työtä, että hänen uusi I Am Legend -elokuvansa läpäisisi sensuurin, mutta uusi päätös on sulkenut kiinalaisten teatterien ovet myös siltä.