Tokio Hotel keikalle Helsinkiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu Tokio Hotel -yhtye saapuu konsertoimaan Suomeen 5. huhtikuuta. Kyseessä on bändin 1000 Hotels European Tour -kiertue, jonka yhtenä pysäkkinä Helsingin Jäähalli toimii.

Monia palkintoja saanut yhtye voitti taannoin MTV Music Awards -gaalassa International Act -palkinnon ja parhaillaan yhtye on ehdolla NRJ Awards 2008 -äänestyksessä vuoden parhaaksi yhtyeeksi.

Tokio Hotelin perustivat kaksoisveljet Bill ja Tom Kaulitz. He esiintyivät kotikaupungissaan Magdeburgissa vuonna 2001, jossa he tapasivat Gustav Schäferin ja Georg Listingin. Nelikon keskinäinen kiinnostus samantyyppiseen musiikkiin johti Devilish-yhtyeen perustamiseen.

Vuonna 2003 poikia koitti onnenpotku, kun Universal Musicin Saksan edustaja tarjosi heille levytyssopimusta. Samalla yhtyeen uudeksi nimeksi tuli Tokio Hotel.

Tokio Hotel nousi myös suomalaisten fanien suosikiksi kuluvan vuoden alussa, kun yhtyeen kolmannen albumin ensimmäinen sinkku, Übers Ende der Welt, nousi Radio NRJ:n kuuntelijalistan kärkeen. Tokio Hotel kävi Suomessa viimeksi syyskuussa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat